Niin kun pitäisi syödäkin. Mutta kun on tupannut tuo syöminen lähes unohtumaan tällä viikolla. Aamupalan syön yleensäkin vasta kymmenen jälkeen, niin sehän se aterioitakin sitten siirtää. Mutta kun ei sitä viitsi väkisinkään syödä, jos ei nälkä ole.
Tänään taidettiin jäädä, taas kerran, aika kauaksi tuosta sallitusta kcal-määrästä. Mieskin tuossa illalla totesi kun tuosta hälle mainitsin, että täytyy syödä ettei niin saa laihduttaa ettei syö. No, sen näkee sitten ensi maanantaina että mitä se vaaka sitten tästä viikosta sanoo. Tosin on nyt menossa nää naisten huonot päivät, mikä nostaa meikäläisellä ainakin kilon verran painoa.

Josko sitä sitten huomenna yrittäisi syödä vähän paremmin ja enemmän. Niinhän sitä on tullut joka aamu luvattua, että tänään sitten syödään kunnolla ja säännöllisesti: mutta aina se on unohtunut. Sen kyllä tuntee sitten päänupissakin...

Se antaa kivan mielen/fiiliksen tunteen, kun 7v tytär totee että "äiti kyllä sä olet laihtunut" :o) Poika totesi, kun kysyin että olenko laihtuneen näköinen, " pitäisi olla vanha kuva johon verrata"... Se kyllä kannustaa jatkamaan, kun joku antaa kehuja että on laihtunut/hoikistunut kasvoista. Itse sitä ei ehkä huomaa sanoin, kun katselee omaa naamaansa joka päivä. Sen huomaa itse vain sillä kun käy vaa'assa ja tietty sitten housuissakin.
Ostin tänä kesänä uudet caprit, kun viime kesäiset on hieman naftit: mutta nytpä on sitten nämäkin vyötäröltä ainakin muutaman sentin liian isot. Mutta tuo vyötärön isous, housuissa etenkin, on ollui aina ongelmani: kun massaa on joka puolella, mutta vyötärö löytyy silti :o) Mikä on tietysti ihan kiva, kun ei ole tasapaksu.

Mutta nyt tuutimaan, että jaksaa huomenna taas.