Nyt onkin mukavasti aikaa kirjoitella tännekin hieman päivitystä. Tänään ja huomisen kun olen sairaslomalla. Noin kuukausi sitten alkoi flunssa, meni ohi ja alkoi just ennen syyslomaa uudestaan. Sitten ollaankin köhitty välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nyt viime perjantaina sitten köhiminen, oikein kunnolla, alkoikin uudestaan. Ja tietty sitten paheni koko ajan enemmän: hyvä kun pystyy olemaan 2min yskimättä. Sitä sitten jatkui suunnilleen 24tuntia vuorokaudessa...
Viime yön jäljiltä sitten tulin tulokseen etten mene töihin, mutta lääkärin päätin tilata jo viikonloppuna. Heti kasilta tilasin työterveyslääkärin ja yhdeltä sitten olinkin jo lääkärissä. Sain kunnon yskänlääkettä (josta resepti otettiin kokonaan pois) ja 10pv:n lääkekuurin, jonka ohjeessa lukee bronkiittiin. Eli ilmeisesti tää on sitten keuhkoputken tulehdus: nuhaa, saatikka kuumetta ei ole tai ole ollut. Lisäksi piti käydä labrassa verikokeissa.
Nyt olen kerran ottanut yskänlääkettä ja johan on kivempi olla, kun ei tarvi köhiä nyt. Olenpahan pitänyt miehenkin hereillä :o(
Onhan se nyt hyvä kun kävin lääkärissä, sain lääkkeet ja saan siten helpotusta tähän köhään. Kivempi olla sitten töissäkin.

Tänään taidankin ottaa kunnon tirsat, kun voi olla yskimättä. Tosin samalla on sitten kunnon pyykkirumbaa: jostain syystä se pyykkimäärä ei vähene vaikka kuinka pesisi pois.

Aamusella meitin mittari näytti -9 astetta (puol seitsemän) ja nyt -3,5. Aika kalseeta oli kun fillarilla lääkärissä kävin. Mutta lupasin mtv3:n sää tiedotus tänne meille että ti-ke olisi jo taas plussan puolella. Tosin toi säätiedotus vaihtuu mielettömän nopeasti. Neidillekin pitäisi hankkia kunnon toppahousut, kun viime talviset on jo pienet. Markukselle taas pitäis hankkia sekä takki että housut. Onneksi itse hankin tammikuun lopussa Erätukusta kevyttoppa puvun: ostos jota en kadu ( ja omat talvikamppeet ovatkin ihan ok).

Jaahas. Otin lääkkeen tossa yhdentoista maissa, kun pitää ottaa 15min ennen syömistä ja nyt alkaa tuntua siltä että nyt on pakko saada jotain sapuskaa massuun.