Muut nukkuvat vielä, niin ajattelin että voisipa tänne taas "raapustaa" tekstiä. Viime yönä tuli vain pyörittyä sängyssä (taisin ehkä joskus ns. torkahtaakin) ja kuunneltua, kun alkoi oikein urakalla satamaan. Toivotaan ettei koko päivää sataisi ja etenkään perjantaina kun töihin menen. Joo-o, neljä päivää enään lomaa...
Tuumin tuossa lauantaina jo, että taitaa meikäläisen painokin alkaa taas tippumaan: joo, laihdutusta on edelleen yritetty mutta siihen se on tainnut jäädäkin. Syy painonpudotukseen on se, että ruoka inhottaa eikä tee mieli syödä ollenkaan: ja syy taas tähän on se että ajatuksen pyörivät koko ajan päässä ja ahdistaa taas kerran...Ei hyvä laihdutus tapa, mutta minkäs teet. Katotaan miten menee kun menen töihin.

Olenpa tuossa aloittanut lauantaina lukemaan *yllätys* kirjaakin piiiiitkästä aikaa. Nyt kokeilen lukea Nora Robertsin "Morriganin risti" -kirjaa. Joskus aikoinaan ahmin urakalla kirjoja, aina kun vain aikaa oli ja oli hyvä kirja. Paniikkihäiriöön sairastuttuani on lukemininen jäänyt vain yrittämiseksi, kun hetken aikaa luettuani keskittyminen herpaantuu enkä sisäistä enään mitä luen. Silloin on parempi lopettaa lukeminen. Tuo kirja on kyllä mielestäni aikasta hyvä ja aika hyvän matkaa olen jo lukenutkin sitä, täytyy vain olla hiljaista ja rauhallista että pystyn lukemaan eli siis menee aika myöhään iltaan tms.
Ja täytyy sanoa, että kirjasto on kyllä hyvä juttu: ei mene rahat kankkulan kaivoon jos kirjan lukeminen ei onnistukaan.

Jos tänään on näin sateinen päivä, voisinpa tehdä keskeneräiset joulukortit valmiiksi (mm. tekstit). Ehkäpä teen pari korttiakin. Nyt kun ei korttienkaan teko oikein maistu.

Jaahas, kohta alkaa Täydelliset Naiset: tätä sarjaa en pahemmin aikoinaan seurannut (lue "en ollenkaan") mutta nyt kun tulee uusintana näin aamuisin niin tulee katsottua. Katsellaanpa aikas hyvin jopa pojan 11v kanssa :o)

Mukavaa päivää kaikille, toivottavasti muualla paistaa aurinko!