Olen tosiaan tuon Decoupagen koukussa ja nyt sitten piti kokeilla myös lisäksi krakleerausta. Meinasi kyllä tuon krakleerauksen kanssa mennä hermot: maalasin, laitoin lakat jne niin kuin pitikin: mitään halkeilua ei tapahtunut kuin ehkä yhdessä kohdassa olemattomasti.
Manasin ja päätin että laitanpa sitten uudestaan alusvärin, sitten lakan ja päälimmäisen värin (lakkaa todella paksun kerroksen): johan alkoi tapahtua niin kuin pitikin.

Hieman äimän käkenä olen, kun tuon lakan kuivumisesta oli niin montaa ohjetta eri puolilla: tunti, kolme, neljä. Annoin itse kuivua about tunnin.

Tämä rasia lahja menee lahjaksi. Rasia on Sinellistä kuten kukka&krakleerauslakkakin. Alin väri on vaaleansininen&Tiimarista ja valkoinen väri Donnosta.
Suht tyytyväinen olen tulokseen, mutta ensi kerralla aion käyttää tosiaan hieman poikkeampia värejä, että halkeilu näkyy kunnolla. Kaapissa odottelee vielä hieman isompi korurasia, jonka aion myöskin tehdä lahjaksi (enpäs kerro kelle).
Tarkoitus olisi jossain vaiheessa myös tehdä mm. tarjotin, kunhan löydän siihen passelin/passeleita kuvia/kuvan.

Kuva ei ole paremmasta päästä, kun piti ottaa aika tumma että tuo krakleeraus näkyisi kunnolla vaaleiden värien takia.
 

                     2205493.jpg