Tänään ollaankin touhuttu koko päivän. Heti aamusella lähdettiin Hyvinkäälle kaupoille, kun oli kerrankin paljon hankintoja. Kylläpä sitä rahaa paloikin, apuwa. Tuli hankittua mm. uusin Harry Potter ja uusi kännykkä itelle (tällä kertaa lankesin Nokialaiseen). Markus kun on jo kauan himoinnut erkkiäni, niin lupasin sitten että kun hankin uuden niin hän saa tuon vanhan (vanhan ja vanhan, 11kk).
Prismassa oli mukava yllätys, kun menimme ruokakauppaan: siellä poika jakoi naisille punaisia ruusuja. Saipa Neakin oman :o) Oli ihan kiva yllätys.

Leivoin tuossa iltapäivällä sitten perheen iloksi pitkästä aikaa mokkapaloja, itse en niistä oikein välitä. Iltapäivällä myöskin vähän tein tuota muistoalbumiakin sen verran että päällystin albumin (kun ostin Hyvinkäältä kaksi samanlaista scräppi-paperia, että on kokonaan samaa kuosia) ja joidenkin kuvien kohdalle myös tekstiä kirjoittelin. Täytyy tuossa viikonlopun aikana tilata lisää, viimeiset kuvat, että saan albumin valmiiksi. Aika meinaan käy vähiin: neiti täyttää 19.pv sen 1v, mutta synttärit vietetään vasta pääsiäisenä. Pääsiäisenä riittääkin synttäreitä: Iinan, omat ja siskoni. Siskoni täyttää pyöreitä ja tänään hälle kävin sitten lahjankin jo ostamassa, ettei unohdu.
Mikäköhän siinä on, että jostain syystä keväällä on melkoisesti syntynyt lapsia. Ainakin meillä on synttäreitä enemmän ja vähemmän. Nykyisin lahjoilla muistan pääosin omia perheenjäseniä/lähisukulaisia ja kummilapsiani. Kaverisynttäreitä on onneksi ole pahemmin ollut.
Meillekin avataan huhtikuussa tänne kylälle keilahalli! Se olisi oivallinen paikka viettää ainakin Markuksen kaverisynttäreitä, kun täyttää 11v. Onneksi on vappuun aikaa.

Ai niin, kävin tuossa taasen torstaina työterveyshuollossa noista kantapäistä. Nyt burana vaihdettiin Voltaren:iin ja sitä täytyy ottaa 2krt/pv. Täytyy vain maanantaina hakea lisälääke, kun toisen käyttämäni lääkkeen kera saattaa aiheuttaa verenvuotoa ruoansulatuskanavassa (tai jotain sinne päin). Tuolla lääkkeellä on vain niin kiva lähtöhinta :o(  Mutta kyllähän sitä maksaa, jos saa jalat kuntoon. Lääkäri sanoi että tuota pitäisi nyt käyttää 4vko:a ja kahden viikon päästä pitäisi varata aika työterveyshuollon fysioterapeutille, onneksi lähete on jo valmiina.
Se oli yllättävää, kun puhuttiin liikuntamuodoista: sanoi ettei esim. pyöräily ole suositeltava liikunmuoto juuri nyt.. Suositteli uintia ja vesijumppaa. Ja minä kun pahemmin ui, kai sitä täytyy hankkia kortti uimahallille ja uusi uimapuku... Mutta nyt muihin puuhiin ja josko vielä tänä viikonloppuna saisin urakalla päivitellä kuvia ym.


                                                 nature15.gif