Tänään on kyllä tullut lähinnä vain oltua. Aamusella kyllä käväisin kävellen parturoimassa itseni ihmisen näköiseksi, hih! Samalla reissulla myös sitten käväisin kaupassa, kun mukavasti kotimatkan varrella. Ja pitihän sitä muutama ystävänpäivä-korttikin postiin laittaa.
Aamulla tuumin että onpas nyt hyvä päivä, eipä satu kantapäähänkään. Mutta väärin meni.... Heti kun olin kengät laittanut jalkaani ja kävellyt jonkin matkaa, niin johan alkoi taas sattumaan ja särkemään. Ei yhtään kiva, kun saa köpötellä toooodella hitaasti ettei kovasti sattuisi. Tuumin tuossa myös, että ihan kuin tuo oikea kantapää olisi turvoksissakin? Ainakin tuntuu erilaiselta kävelee sitten sisällä tai ulkona, kenkien kanssa tai ilman...

Lisäksi olen vain kutonut perus pipoa, saapi nähdä kenelle se tulee. Löysin eilen illalla ihan hyvän perusohjeen, nyt tosin en muista taaskaan mikä sivusto se oli. Ja aikasta lailla olenkin sitä jo päässyt tekemään. Mukavaa puuhaa samalla kun on kahtellut telkaa/leffoja. Leffoja onkin tullut tänään katsottua muutama, mm. The Simpsons Movie, Ultraviolet.
Leipomisen ja siivoamisen ajattelin jättää suosiolla huomiseksi. On pitkä päivä aikaa, kun ei tarvitse mennä minnekään. Saas nähdä mitä aikaiseksi saa :o)