Tänään on sitten syysloman 2.päivä. Eilen vietiin mukulat Tuulokseen mummolaan: tulevat ensi viikolla sitten kotiin kun kyllästyvä. Niistä kun ei aina ota selvää kuinka kauan haluavat olla.
Samaisella reissulla törmäsin vanhaan koulukaveriini, noin 20vuoden takaa ja tietysti sitten siinä hetken aikaa kuulumisia vaihdettiin. Vaihdettiin myös puh.numbat, että joskus olisi muutenkin vaihdella kunnolla kiireettä kuulumisia.
Iltasella sitten kun kotiin lähdettiin miehen kanssa, poikettiin siskoa ja neitosta moikkaamaan. On se neiti sellainen höpönassu että: en voi olla halailematta jne. Ja upeasti iltapuuronkin yhteydessä, jälkeen puuron siis, hörppäsi vähän vettä mukista. Ja ikää neidillä on 7kk! Oikeia söpöliini.
Ja tietysti kotiin tullessa piti koukata grillin kautta hakemassa kunnon hampparit. Isot oli, että ähky tuli...

Tänä aamusella päätin siivota mukuloiden huoneen, imuroin myös tietysti. Samalla sitten meni muutkin huoneet siivotessa.  Välillä tuntuu että pojan vaatteet on vähissä/kadokssissa: onhan ne, kun ei pesuun viedä. Nytkin löytyi mm. pusero&pitkät kalsarit herran sängystä... Täytyy vissiin jossain vaiheessa hankkia niiden huoneeseen oma pyykkikoppa, josko sitten osaisivat laittaa vaatteet pesuun.

Aamusella oli ihan kiva pakkanen kun mittari katsoin: -5 ja rapiat. Mutta näyttääpä tuosta ilmasta tulevan ihan mukava kun aurinko paistaa, eikä näytä tuulevan. Ja oravakin näyttää juoksevan tuolla takapihalla pitkin puun runkoa. Taitaapi heilläkin olla kiirus talvivaraston tekemisen takia. Tuossa takapihalla noita oravia aina silloin tällöin juoksentelee. Onpa tuossa takapihalla, myös talomme edessä olevalla tielläkin, juossut jäniksiä. Täällä meillä päin tuo jänis on vakioasukas (yksi on ollut aikasta iso).
Ja tuossa torstaina kun bussilla menin töihin, niin nähtiin 4kpl  hirviä! Onneksi hölköttelivät kauempana pellolla metsään päin, eikä tielle päin. Ensin katsoottiin että on kolme, mutta kun vaihtoivat juoksu suuntaa niin olikin neljä. Upeilta nuo näyttivät.


Kävinpä eilen  hakemassa lasinikin korjauksesta, mutta jouduinpa sitten kääntymään takaisin. Huomasin nimittäin autossa että juuri tuossa linssissä joka lähti lentoon, oli kunnon skraanut!!! Mieskin sanoi että taatusti ruuvarilla tms raapaistu. Tuollaista valkoista, kunnon naarmua ei muulla aikaan saa. Ei ainakaan normaali käytöllä ja linssi oli ihan ok, kun keskiviikkona ne korjattavaksi vein.
Eikun sitten vain tilaavat minulle uuden linssin tilille. Nyt kun sitten on ruuvit vaihdettu (huomaa että isommat ovat), niin sitten linssi pilalla.'
Täytyy sanoa että oikein epäonnen lasit. Koskaan ei ole ollut näin huonoa onnea lasien kanssa ja laseja olen kuitenkin käyttänyt noin 25v: laseja siis mahtuu tuohon aikaan monta poikineen.
Nyt sitten vain odotellaan, että koska tulee tekstari että voin mennä laitattamaan uuden linssin.

Jaahas, nyt taidanpa sitten linnoittautua tuohon sohvalle ja katsella leffan: Ghost rider....